Viimeisen kahden viikon aikana neljättä kirjaani on viilailtu painokuntoon. Valitettavan usein olen ollut koneella yömyöhään. Pahimmillaan olen lopettanut koneella työskentelyn kahden aikoihin ja sitten se unen saanti onkin ollut vähän huonolla tolalla, kun aivoissa pyörii asiat tuhatta ja sataa. Terveysalan ammattilaisena tiedän kuinka paljon huono yöuni vaikuttaa terveyteemme. Lukuisiin syömisensäätelyhormoneihin, kortisoliin, verenpaineeseen, verensokeritasoon jne. Tästä huolimatta viimekin viikolla treenasin neljä kertaa ja lisäksi muutama pitempi koiralenkkin.
Kirsillä oli mulle tiistaina yllärinä kunnon rääkkitreeni, mutta alkulämmittelyissä tunnustin heti, että yöunet olivat jääneet alle viiteen tuntiin. Olisin varmasti kyllä jaksanut tehdä vielä siinä vaiheessa kaikki täysillä, mutta molemmat tiesimme, että siitä ei ole minkäänlaista hyötyä, kun kroppa vetelee viimeisiään. Muutamaa juttua kuitenkin kokeiltiin mun mielestä vähän turhankin isoilla painoilla ja saatoin ehkä leikkisästi kutsua Kirsiä "hulluksi akaksi" :D Kirsi kuitenkin yritti puhua mulle viisaita ja käski keventää treenejä raskaalla työviikolla. Kehitystä kun ei kuitenkaan tapahdu, jos palautuminen on heikkoa. Tiedetään! Mutta...
Olen siis kiireestä huolimatta priorisoinut liikuntaan. Viikko sitten sunnuntaina meillä oli vieraita ja jotta sain mahdutettua treenin ennen kuoroharkkoja, niin jätin vieraamme meille yksin tekemään lähtöään, jotta ehdin salille. Outoa. Tosin onneksi nämä vieraat olivat vanhoja tuttuja ja hyvin liikunnallinen perhe, joten ymmärsivät täysin mun karkumatkani salille. Aikaisemmin tällaiset tilanteet olisivat olleet vain hyviä (teko)syitä jättää treenejä väliin. Eli tästä syystä olen ylpeä itsestäni.
Mutta tiedän, kuinka mun kroppani vaatii säännöllistä ja hyvää unta toimiakseen hyvin. Sitä se ei ole nyt kunnolla kahteen viikkoon saanut. Tulen usein treeneistä tai töistä kotiin kello 20-21. Suihkun ja syömisen jälkeen avaan koneen. Pari kertaa olen lausahtanut ääneen, että elän nyt niin arvojeni vastaista elämää. Terveys on minulle tärkeä arvo ja tiedän, että kohdallani uni on jopa liikuntaa tärkeämpää. Nyt olen vain valinnut toisin. Ja siksi epäröin olla ahkeruudestani ylpeä.
Noh, nyt pitäisi alkaa helpottamaan työrintamalla, kun kirja on nyt onnellisesti painossa ja parin viikon kuluttua jo kaupoissa. Muutama päivä menee varmasti hoidellessa rästihommia pois, mutta sitten päästään jo ainakin hetkeksi normaaliin rytmiin. Ehkäpä jo ensi viikolla palautumisen jälkeen, pääsen testaamaan sitä super-rääkki-treeniä ilman huonoa omaa tuntoa. Ja nyt lupaan satsata hyvään uneen!
Tässä mun lenkittäjät :) Viktor 9 v ja Fiona kohta 4 v.
