keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kunto taas testissä



Viime viikolla meinasi tulla pieni kriisi. Kävin pitkästä aikaa kehonkoostumusmittarilla. Sellaisella kalliimmalla ja muka paremmalla. Luvut olivat karmaisevia! Lihasmassa olisi sen mukaan pienentynyt, mutta rasvaa oli tullut lisää – todellinen massakausi siis! Tämän jälkeen pieni purkautuminen kollegalle ja Kirsille. Tiedän kyllä itsekin mittareiden luotettavuuden tai siis paremmin epäluotettavuuden, mutta ketutus oli melkoista :)

Noh, seuraavana päivänä mulla oli kuitenkin taas tapaaminen Kirsin kanssa ja käytiin Fit24:n Inbody-mittarilla. Painoa oli toki tullut lisää, mutta sen mittarin mukaan olinkin saanut lihasta 1,4 kg lisää! Päätettiin uskoa siis salin mittaria. Mutta koska olin kuitenkin kehitykseni suhteen ”hiukan” epäileväinen niin teimme tammikuussa tehdyn minikuntotestin uudestaan. Lisäksi mulla oli viiden vuoden takaisesta kuntotestistä pari muuta osa-aluetta, jotka halusin nyt uusia. Toinen näistä oli staattinen selkälihastesti ja toinen 5 kilon punteilla tehty nosto olkapään kohdalta suoraan ylös.



Vatsalihakset olivat jo ekassa kuntotestissä hyvät, mutta petrausta tuli silti. Tammikuussa toistoja 21, nyt 30. Kyykkyjä tein 30 sekunnin aikana 2 enemmän kuin viimeksi. Punnerruksia meni nyt huimat viisi, mutta kehitystä siis siinäkin! Selkälihaksissa päätin, että petraan viiden vuoden takaista tulosta puolella minuutilla ja päätös piti – tulos nyt 2,5 min. Mutta entäpä se punttien nosto. Viisi vuotta sitten sain siinä heikon tuloksen – vain 23 toistoa! Mutta nyt 48 toistoa! Hyvä minääääää! Sitten oli pakko myöntää, että valehteli kehonkoostumusmittarit kuinka paljon tahansa, niin voiman tuotto on kyllä selkeästi käsissä parantunut. Insinööriaivoni olivat luvuista tyytyväisiä!



Nyt ohjelmassa kaksi salikertaa viikkoon ja kohta lisätään kolmas lyhyt kotitreeni juoksulenkin päätteeksi. Koristreenit valitettavasti on ohi tältä keväältä, sillä liikuntasali jouduttiin ottamaan luokkatilakäyttöön remontin vuoksi. Ajatuksena on kuitenkin käydä korisjengin kanssa kiipeämässä läheisen laskettelukeskuksen rinnettä ylös yhdessä. Ehkäpä saisin houkuteltua tyttöjä kokeilemaan HIIT-treeniäkin :)

Terkut junamatkalta Seinäjoelta takaisin kotiin! Mukana on taas asiaan kuuluvaa lukemista!


 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Uusi ohjelma - vaihtelu ja loma virkistää!






Nyt on treeniä takana noin kolme kuukautta ja oli aika vaihtaa ohjelmaa. Kirsi ei päästänyt uudessa ohjelmassa helpolla. Tehojen lisäyksen lisäksi harjoitus kertoja salilla on nyt kaavailtu 2-3 kertaa viikossa. Tämän päälle hölkkälenkit 2 x 30 min ja jo aikaisemmin kalenterissa olevat maanantain pilates ja torstain koris. Lepopäiviäkin pitäisi saada mahdutettua johonkin väliin ja niitä automaattisesti tuleekin, kuten tänään kun matkaan junalla Ylivieskaan luentokeikalle. Mutta nyt joutuu jo ihan todella suunnittelemaan, että kaikki treenit mahtuu kalenteriin!

Vaihtelu kuitenkin virkistää. Kävin eilen tekemässä kokonaisuudessaan uuden treeniohjelman läpi. Aikaa kului alku- ja loppulämmittelyineen 1 h 10 min. Muutama uudenlainen, minulle entuudestaan tuntematon liikekin tuli mukaan. Esimerkiksi ojentajille suunnattu ranskalainen punnerrus päänyliviennillä oli minulle ihan uusi liike. Tosin hauiskäännöissä oltiin alkuun valittu turhan isot painot – ei todellakaan mene vielä 15 toistoa 7 kilolla… Ehkä joku päivä menee. Penkkiäkin taas testattiin, kuten kuvasta näkee - helppoa!



Viime viikon lomailin ja vaikka kävin muutaman päivän ulkomaanreissulla Dubrovnikissa, niin silti sain hyvin treenit tehtyä. Hotellilta löytyi sali, jossa tein hieman kevennetyn ohjelman ja askeleita tuli huima määrä molemmille päiville. Miehen kanssa tehtiin tunnin patikointiretki läheiseen luonnonpuistoon, jossa maisemat olivat huikeat, mutta maasto haastava. No siinäpä tuli aktivoitua sellaisia lihaksia, jota ei tiennyt olemassa olevankaan ja tasapainotreeniä tuli, kun pudotus rinteestä saattoi olla 40-50 m alas suoraan mereen.





Tiedän jo aikaisemmista ”kuntokokeiluistani”, että kehoni reagoi liikuntaan hyvin hitaasti. Muutama viikko sitten päätin pilata päiväni käymällä kehonkoostumusmittarissa ja luvut olivat täysin samat kuin tammikuussa. Mutta yritän olla masentumatta. Pitäisi puhua Kirsi ympäri, että hän tekisi mulle kuntotestin uusiksi vaikkapa vapun tienoilla, jotta nähtäisiin onko mitään kehitystä muutoin tapahtunut. Mun insinööriaivoni kun vaatii numeraalisia lukuja kehityksen todistamiseksi!